lauantai 6. marraskuuta 2010

Kävin tänään täällä Suomessa salilla vanhan kaverin kanssa tekemässä ihkaensimmäisen treeniohjelman! Avainsana treenissä tulee olemaan se kiinteytys eli ei tässä vielä olla Jutta Gustafsbergiä haastamassa ;) Lihasten kunnon lähtötilannetta kuvaa hyvin se, että nuolen täällä sohvan nurkassa haavojani ja kipeitä lihaksia, vaikka tänään käytiin vain läpi kaikki liikkeet ja oikeat asennot :D Mutta tämähän on vaan positiivistä, nimittäin suunta ei voi olla kuin ylöspäin.. nimim. pääsin kaksi jalkakyykkyä...! En myöskään saanut sitä yhtä vatsalihasliikelaitetta edes liikkeelle, silloin jopa vähän punastutti.
Jopa vatsalihaksia haastavimmiksi osoittautuivat jalat, näissä kahdessa pökkelössä ei ole edes vatsalihasten verran voimaa!! Askelkyykyt 15x4 vaikuttaa aika utopistiselta tällä hetkellä, mutta sovittiin että teen niin monta kuin pääsen treenin lopuksi ennen kuin kupsahdan! 
Ja vielä, kun viimeiset 5 vuotta mätin kilpaa sipsiä suuhuni, miksei kukaan voinut esitellä minua liikkeelle nimeltä hakkikyykky, koska uskon vakaasti, että olisin heittänyt sen sipsipussin roskiin...
So trust me, put the chips away and you never have to meet HAKKIKYYKKY!!! 
Haluaisiko muuten joku, että laitan koko treeniohjelman tänne, niin muutkin hyötyisivät siitä? Aika perusliikkeitähän nuo on, mutta monipuolisia ja ainakin itse olen innoissani tästä, koska eihän tuollaisen laatiminen olisi koskaan itseltä onnistunut!

1 kommentti:

  1. Heissuli vei!

    Olisi tosi kiva, jos viitsisit sen treeniohjelmasi tänne raapustaa :)
    Kiinteytyminen olisi minunkin (välillä epätoivoinen) tavoitteeni...

    Kiitos kaunis jo etukäteen! :D

    VastaaPoista